Hieman provosoivasti voidaan sanoa, että jokainen urheilusta aiheutunut rasitusvamma on turha. Erityisesti nuorten kohdalla voidaan ajatella, että rasitusta on ollut liikaa, muutoksia kokonaiskuormitukseen on tullut liikaa liian nopeasti, kuormitus on ollut liian yksipuoleista, palautuminen ei ole onnistunut tai siitä ei ole huolehdittu jne. Toki kasvuikäisellä kasvun vaiheet yhdessä urheilun kanssa on huomioon otettava ja toki ajoittain varsin haastava yhtälö.
Movement Fysioksen urheilufysioterapiaan hakeutuu erityisesti 12-17 -vuotiaita nuoria urheilijoita monenlaisilla lajitaustoilla. Toki isot lajit näkyvät isosti myös fysioterapian vastaanotolla: jalkapallo, yleisurheilu ja jääkiekko ovat isosti edustettuina mutta rasitusvammojen takia vastaanotolla on myös nuoria golfareita, uimareita ja nuoria eri palloilulajeista.
Fysioterapiaan hakeudutaan useimmiten silloin, kun joku vaiva on jatkunut jo pidemmän aikaa ja siitä on kenties jo käyty lääkärissä ja tehty tarkempi diagnoosi magneettikuvantamisen tms avulla. Tyypillisimpiä meillä näkyviä nuorten urheilijoiden ongelmia ovat erilaiset nilkan ja jalkaterän alueen rasitusvaivat, lonkka- ja nivusongelmat sekä ennen muuta lannerangan rasitusmurtumat ja selkäkivut.
Tarkka diagnoosi ja perusliikuntataitojen hiominen usein kuntoutuksen kulmakivinä
Kuntotuksessa on ensiarvoisen tärkeää selvittää vaivan syy, tarvittaessa saada lääkärin kanssa yhteistyössä tarkka diagnoosi. Yhtä lailla on tärkeää tietää jo edellä mainitut mahdolliset riskitekijät rasitusvammoille kuormituksen määrän, laadun ja viimeaikaisten muutosten suhteen. Yksi iso tekijä nuorilla on harjoittelun yksipuolisuus; treeniä voi tulla hyvinkin isoja tuntimääriä viikkotasolla mutta se koostuu hyvin pitkälti laji- ja / tai lajinomaisesta harjoittelusta. Valitettavan usein perusliikuntataidot (kehonhallinta, ketteryys, taito käyttää kehoa monipuolisesti) eivät ole kovinkaan hyvällä tasolla. Toisin sanoen, lajitaidot voivat olla erinomaiset mutta esim. kyykkyyn pääseminen, kuperkeikan tekeminen, leuanveto tms voivat olla hyvinkin hankalia tai eivät onnistu lainkaan. Miksi jääkiekkoilijan tai koripalloilijan pitäisi sitten osata noita edellä mainittuja taitoja? Ensinnäkin, perusliikuntataitojen puutteilla on tutkimusten mukaan varsin korkea korrelaatio paitsi loukkaantumisiin, myös rasitusvammariskiin. Toinen asia on harjoitettavuus; lajista riippuen, mutta yleensä viimeistään kasvuiän lopulla, oheis- ja voimaharjoittelun merkitys suorituskyvyn parantamiseksi kasvaa. Kun pitäisi alkaa saada voimaa alavartaloon mutta urheilija ei osaa kyykätä niin ongelma on valmis. Perusliikuntataidot olisi ollut hyvä hankkia jo paljon paljon nuorempana.
Loukkaantuminen ja rasitusvamma tarkoittaa lähes aina toipilasaikaa ja näin ollen joutumista sivuun itse urheilutoiminnasta. Silloin on hyvää aikaa makoilla sohvalla ja katsella Netflixiä sipsejä syöden… tai sitten se aika kannattaa todella käyttää hyväksi. Lajista ja vammasta riippuen heikompia osa-alueita voidaan hioa parempaan kuntoon toipilasaikana. Esimerkkinä voisi olla vaikkapa koripalloilija, jolla vapaaheitoissa on ollut toivomisen varaa. Jos vamma ei estä vapaaheittojen harjoittelua niin nyt olisi oiva aika harjoitella se kuntoon. Tai vaikkapa golfari voi harjoitella putti- ja lähipeliä, ne eivät voi koskaan olla liian hyvässä jiirissä. Vammasta riippuen voidaan toipilasaikana myös kartoittaa ja harjoituttaa niitä fyysisiä ominaisuuksia, jotka ovat ”heikkoja lenkkejä” ja joiden harjoittelemisella ennaltaehkäistäisiin vammojen uusiutumista. Toisaalta harjoittelulla toipilasaikana myös valmistellaan nuorta urheilijaa lajin pariin palaamiseen, kunhan vamma on riittävän hyvin parantunut ja suorituskyky palaamisen edellyttämällä tasolla. Nämä ominaisuudet eivät vaikkapa lannerangan rasitusmurtuman toipilasaikana rakennu lääkkeillä ja levolla vaan liikekontrollia, voimaa, liiketaitoa ja liikkuvuutta olisi tärkeää harjoitella osaavan fysioterapeutin ohjauksessa. Tällöin paluu onnistuu huomattavan suurella todennäköisyydellä suunnitellussa aikataulussa ja vamman uusiutumisriski on oleellisesti pienempi.
Junioriurheilijoita hakeutuu Movement Fysioksen urheilufysioterapiaan myös ilman vammataustaa. Valveutuneet vanhemmat ja juniorit hakevat ammattitaitoista, ohjattua ja yksilöllisesti suunniteltua fysiikkaharjoittelua, jolla ennen muuta ennaltaehkäistäisiin rasitusvammoja ja loukkaantumisia, parannetaan lajinomaista suorituskykyä ja pitkällä tähtäimellä huolehditaan nuoren urheilijan perusliikuntataidoista ja yleisestä harjoitettavuudesta. Kuten edellä mainittu, myös ohjatussa harjoittelussa meillä on nuoria varsin kirjavasta skaalasta eri lajeja. Movement Fysioksen junioreiden fysiikkavalmennuksesta vastaavat pääasiassa fysioterapeutit Antti Marttinen, Joonas Markko ja Toni Vainikainen.
Olitpa sitten nuori urheilija, urheilijan vanhempi tai valmentaja, kysy rohkeasti lisää kuntoutus- ja valmennuspalveluistamme!
Kirjoittaja:
Antti Marttinen
Fysioterapeutti OMT
Urheilufysioterapeutti